Aktivoi henkilöstöä ja alenna uupumisriskiä liikunnallisten aktiviteetien avulla. Erotu ja kirkasta työnantajakuvaa tarjoamalla henkilöstölle työkykyä lisääviä liikunnallisia palveluita.
Työn ulkopuoliset yhteiset kokemukset lisäävät tutkitusti työntekijöiden sitoutumista, suorituskykyä sekä motivaatiota. Yhteisten kokemusten tehtävänä on lisätä tiimihenkeä ja innostaa työyhteisö liikkumaan, pitämään itsestään huolta sekä näkemään oman potentiaalinsa.
Liikunta parantaa tutkitusti merkittävästi työkykyä, sen avulla saadaan koko työyhteisö voimaan paremmin. Parhaimmillaan yhdessä liikkuminen innostaa liikkumaan myös vapaa-ajalla. Työnantajan esimerkki ja suhtautuminen liikuntaan näkyy työyhteisön aktiivisuudessa.
Yritysliikunta palvelumme räätälöidään yrityksen toiveet sekä toteutusympäristön mahdollisuudet huomioiden. Yritysliikunta-tuntimme on mahdollista toteuttaa juuri siellä missä te olette. Työpaikan tiloissa, meidän tiloissa, sisällä, ulkona tai etäyhteyden avulla ohjattuna. Kohtaamme jokaisen osallistujan yksilönä sekä treenit ovat aina skaalattavissa jokaiselle sopivaksi. Yritysliikunta voi toteutua viikoittaisena tapahtumana tai kertaluontoisena virkistyspäivänä. Toteutamme myös lyhyitä etänä ohjattuja taukoliikunta hetkiä.
Pienryhmätreeneissä yhdistyvät yksilövalmennuksen sekä ryhmäliikunnan parhaimmat puolet. Treenit koostuvat aktiivisesta alkulämmittelystä, kehoa monipuolisesti kuormittavasta treeniosuudesta. Harjoitteita on mahdollista skaalata, joten jokainen osallistuja treenaa oma kuntotasonsa mukaisesti saaden myös yksilöllistä valmennusta.
Valmennamme vahvalla ammattitaidolla ja vuosien kokemuksella. Huolehdimme siitä, että jokainen treenaa turvallisesti kehoa kuunnellen.
SuperFit – täysin uniikki toiminnallinen ryhmäliikuntatunti. SuperFit treenillä kehität lihaskuntoa, kestävyyttä, kehonhallintaa ja liikkuvuutta monipuolisen aktiviteettipuiston loputtomia mahdollisuuksia hyödyntäen. Treeneissä kuormitamme kehoa monipuolisesti erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Treeni sisältää aktiivisen alkulämmittelyn, toiminnallisen lihaskunto-osuuden ja “leikkimielisen” loppuhöystön, jonka aikana saat vapauttaa sisäisen lapsesi SuperPark:n ainutlaatuisia treenimahdollisuuksia esimerkiksi trampoliineja, kiipeilyalueita ja köysivaijereita käyttäen. Kehittävä harjoittelu voi olla myös hauskaa ja se onnistuu tällä tunnilla! Ryhmässä treenatessa pusket itsestäsi enemmän ja pääset ylittämään itsesi.
Tiimihenkeä kohottava yhdessä tekeminen on loistava osa esimerkiksi tyhy-päivää.
SuperFit treenistä on saatu mahtavaa palautetta.
Olisiko tämä jotain uutta mitä yrityksen henkilöstö ei ole vielä päässyt testaamaan.
Kaipaatteko kevyempää matalan kynnyksen ohjattua liikuntaa työyhteisöllenne?
Pidetyt ja lempeät kehonhuoltotunnit edistävät kokonaisvaltaista hyvinvointia ja rauhallinen tekeminen laskee tutkitusti stressitasoja.
Kehonhuoltotunnit sisältävät dynaamisia liikkuvuusharjoituksia, täsmävenytyksiä yleisimmin kireille alueille, pilates tyyppisiä liikehallintaharjoitteita sekä faskiakäsittelyä hierontapallolla.
Liikkuvuusharjoitteet yhdistettynä hengitykseen lievittävät kireyksiä, nesteyttävät kudoksia ja vähentävät tutkitusti stressiä. Tunnit sopivat kaikille lähtötilanteesta tai tavoitteista riippumatta.
Näiden tuntien aikana huollat niin kehoa kuin mieltäkin. Tunnit on mahdollista toteuttaa helposti myös etäyhteyden avulla. Kehonhuoltotunnit ovat saaneet vain kiitosta, koska näille tunneille kaikkien on helppo osallistua ja harjoittelun vaikutukset ovat nähtävissä välittömästi.
Koostuuko työyhteisönne aktiivisista ja liikunnallisista ihmisistä?
Kaipaatteko reipasta yhteistä ohjattua tekemistä edistämään koko porukan tai tiimin hyvinvointia ja tehokkuutta?
Porrastreenit ovat tehokasta, haastavaa ja monipuolista harjoittelua pienryhmässä portaita ja pienvälineitä hyödyntäen. Näissä treeneissä kehität kuntoa ja parannat kestävyyttä. Treenit soveltuvat kaikentasoisille liikkujille. Kaikki treenaa oman kuntotason mukaan. Lunasta yrityksen lupaus pitää omasta henkilöstöstä huolta ja haasta koko porukka esimerkiksi porrastreeneihin. Keräämällä yhdessä askeleita vahvistatte tiimihenkeä.